fbpx

Ajankohtaista

Päiväkohtaiset artistijulkaisut!

Throwback -henkisen, kolmannen Härkäfest -vuoden sarven kärkinä nähdään Joroisten Oma Areenalla 26.-27.6.2026 Suomalaisia tähtiartisteja ja harvinaisia comebackeja!

PE 26.6.
ROOPE SALMINEN & KOIRAT
MARTTI VAINAA & SALLITUT AINEET

TECHNICOLOUR
POJU
HÄRKÄFEST AKATEMIA: HENRIK VÄKI

LA 27.6.
POPEDA
YÖLINTU
DJ OKU LUUKKAINEN
CHORALE
KROPPAA LIKOON ! -BAND

Kaikki lipputyypit myynnissä osoitteessa: Tiketti.fi

Näytön paikkoja Härkäfestissä!

2026 Härkäfest Akatemia-artistiksi Kuopiolainen Henrik Väki!

Suomi on täynnä lahjakkaita nuoria artisteja. Mielestämme on tärkeää, että näille tulevaisuuden UMK-voittajille ja radiolistojen kärkinimille annetaan mahdollisuus näyttää mistä heidät on tehty.

Henrik Väki on Kuopiosta kotoisin oleva artisti, joka yhdistää suomirockin ja räpin ennakkoluulottomalla otteella. Musiikissa kuuluu myös punkin ja popin vaikutteita, eikä genrerajoista murehdita. Tärkeämpää on tunne ja energia kuin määritelmät. Henrik Väen kokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana bändi, jonka rooli korostuu erityisesti energisenä livekokemuksena.

Henrik Väen kappaleet ovat tarinallisia ja henkilökohtaisia, mutta niissä on mukana myös ilo ja itseironia. Biisit käsittelevät ihmissuhteita, yhteiskunnan paineita ja merkityksen etsimistä tavalla, joka on samaan aikaan rehellinen ja elävä.

VIP-Alue uudistuu!

HÄRKÄVIP FESTIVAALIALUEEN YTIMEEN!

Jotain tuttua ja jotain uutta – sama HärkäVIP laatu ja tunnelma!

-Niko Tossavainen Catering laadukas VIP-ruokailu
-Ykkösluokan katselualue suoralla lavanäkymällä
-Varatut pöytäpaikat seurueelle
-VIP-sisäänkäynti, VIP-Anniskelu sekä erilliset WC:t

VIP-LIPUT MYYNNISSÄ NYT!
Tiketti.fi

Ohjelma 2026

Härkäfest palaa kesällä 2026 suurempana kuin koskaan! Sarven kärkinä lavalle nousevat Popeda, Roope Salminen & Koirat, DJ Oku Luukkainen, Yölintu, Poju, sekä Technicolour!

PE 26.6.
ROOPE SALMINEN & KOIRAT
MARTTI VAINAA & SALLITUT AINEET

TECHNICOLOUR
POJU
HÄRKÄFEST AKATEMIA: HENRIK VÄKI

LA 27.6.
POPEDA
YÖLINTU
DJ OKU LUUKKAINEN
CHORALE
KROPPAA LIKOON ! -BAND

INFO

Lähialueen majoitustoimijoita etäisyysjärjestyksessä:

Hotelli Joronjälki, Joroinen
http://www.joronjalki.fi/
017 571 111

Bomila Forest Suites, Joroinen
https://www.bomila.fi/
040 067 9928

Hotel Oscar, Varkaus
www.hoteloscar.fi
029 320 0525

Hotel- ja Spa Resort Järvisydän, Rantasalmi
www.jarvisydan.com
0600 413 160

Leirintäaluetuottajana tapahtumassa:

SFC Jokiranta, Joroinen
www.sfcjokiranta.net
050 376 7171

Huom! Tapahtumaleiriytyjille Jokirantaan tarjoushinta, muista mainita Härkäfest!

Tarkasta myös Joroisten Airbnb tarjonta!
Airbnb Joroinen

Tapahtuma järjestetään Joroisten Urheilukentän alueella osoitteessa Mutalantie 14, Joroinen

Parkkipaikkana toimii tapahtuman alusta loppuun Urheilukentän vastapäinen vanhan huoltoaseman piha. Tämän lisäksi lauantain päivätapahtuman ajalle lisäparkkitilaa on järjestetty Urheilutalon viereisen lämpölaitoksen pihalle, sekä OC-Systemsin ulkopaikoille. Lisäpaikkkoja löydät tarvittaessa Kylän palveluiden pihoilta. Muista varoa liikennettä kauempaa kävellessä, ja käytä aina jalan kulkiessasi jalkakäytäviä!

Tapahtuman virallisena taksikumppanina toimii Taksi Hakalat Oy. Taksitolppa sijaitsee tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä.

Varkauden suunnalta tulija: Muista festarikuljetus ravintola Next-Stepin edustalta tapahtumailtoina klo. 18 sekä 20! Paluukyyditykset klo. 01.30 alkaen! Kuljetus huokeaan hintaan 10€/hlö/suunta. Ei ennakkovarauksia.

Taksin numero: 0500 579436

Turvallisuus on tapahtuman onnistumisen kulmakivi. Tapahtuman tuotantoryhmä tekee tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja suunnittelee festivaalia viranomaisohjeistuksen mukaisesti.

Järjestyksenvalvonta

Tapahtuman turvallisuudesta vastaa Osuma Turvallisuuspalvelut Oy
Noudata festivaalijärjestäjien ja järjestyksenvalvojien antamia ohjeita mahdollisten vaaratilanteiden sattuessa. Mahdollisten onnettomuuksien varalta alueella päivystää ensiaputaitoinen järjestyksenvalvojapartio. Jos huomaat onnettomuuden tai muun turvallisuusongelman, ilmoitathan heti asiasta järjestyksenvalvojille!

Omien alkoholijuomien ja mahdollisesti turvallisuutta vaarantavien esineiden tuominen tapahtumapaikoille on ehdottomasti kielletty.
Tupakointi on sallittu ainoastaan niille merkityillä paikoilla.

Alueelle ei saa tuoda:

  • pulloja, purkkeja tai tölkkejä
  • sateenvarjoja
  • retkituoleja
  • juomia, avattuja tai avaamattomia alkoholi -pakkauksia
  • lemmikkieläimiä (pl. päivätapahtuma)
  • aseita, räjähteitä, linkkuveitsiä, laserosoittimia, spraymaaleja, tusseja, työkaluja ym.
  • asekopiot ja aseita muistuttavat esineet
  • Järjestelmäkameraa, drone -kameraa, videokameraa tai selfiekeppiä
  • Huomiovärisiä eli oransseja tai keltaisia järjestyksenvalvojaliiviä muistuttavia vaatekappaleita tai asusteita

Ota yhteyttä!

Huhhuh Events Oy
Y-tunnus: 3480000-6
Vättiläntie 1433 E 3
79620 Huutokoski

Niko Nenonen
niko@huhhuh.fi
+358 505165001